Tietoja outimylly

Lähdemme marraskuussa reissumiehen ja kahden koiran kanssa kiertämään matkailuautolla Eurooppaa. Jännittävä reissu tulossa, sillä tapasimme miehen kanssa viime pääsiäisenä, ostimme yhteisen matkailuauton juhannuksena ja sillä tiellä nyt olemme…

Kalajärvi lumoaa leppoisuudellaan

Suomalaisen karavaanarimatkailun sydän on tietysti sauna. Siellä voi aistia, kuinka ihmiset kohtelevat toisiaan. Ja millaisia tarinoita lämmössä kuuleekaan? Testasimme Kalajärven matkailukeskuksen sihisevän sydänalan.

Kun palasimme Reissumiehen kanssa maaliskuun alussa Euroopasta neljän kuukauden matkailuautoreissulta, oli korona-ahdistus vasta tulollaan. Viisitoista viikkoa ilman karavaanarielämää, sen jälkeen tuntui huikealta päästä jälleen tien päälle ja suunnata kohti Peräseinäjoella sijaitsevaa Kalajärven matkailukeskusta.

Kesäsäät ovat Suomessa nyt kohdallaan, mittari huitelee reilusti yli 20 asteen. Se kohottaa mukavasti myös mielialaa, täällähän ollaan kuin ulkomailla. Kalajärven matkailukeskuksen portista sisään ajettaessa aukeaa kaunis ja hoidetun näköinen caravan-alue. Saamme oppaaksemme alueisäntä Jani Hautaniemen. Mies kertoo viettäneensä alueella kesät jo lapsesta saakka, siitä on ollut hyvä jatkaa matkaa vakituiseksi kausipaikkalaiseksi.

Jani kertoo SF Caravan – Kalajärven systeemistä, jossa jokainen kausipaikkalainen tekee kausimaksun lisäksi neljä vuorokautta vapaaehtoistyötä. Jos ei ole aikaa tehdä itse, niin voi vaihtoehtoisesti palkata jonkun. Huumorimieheksi osoittautuva Jani on tehnyt jokavuotisesta työpestistään tradition, joka päättyy juhannuksen alla märkään polkaisuun polkupyörällä järveen. Hän esittelee meille viime vuoden videota, jossa peruukkipäinen pohjalainen elehtii hassuttelee kuin duudsoni ajellessaan pitkää laituria pitkin veteen.

Kalajärvellä on 250 paikkaa matkailuautoille ja vaunuille, lisäksi sieltä löytyy monen tasoista mökkimajoitusta. Peräseinäjoen keskustan kauppoihin on vain kolmen kilometrin matka ja Seinäjoelle ajelee alle puolessa tunnissa. Kyläkauppa Keskiselle on matkaa 30 kilometriä eivätkä Ähtärin pandatkaan kovin kaukana ole.

Kalajärven matkailukeskus on selvästikin lapsiperheiden suosiossa, heille on alueella hyvin palveluita. Törmäsin sattumalta tuttuun perheenäitiin, joka kertoi suunnitellun kuukauden mittaisen Espanjan matkan vaihtuneen viikoksi Peräseinäjoen Kalajärveen. Lapsia ei kuulemma muutos haitannut, olivat onnellisia kun pääsivät jo hyväksi koettuun tuttuun paikkaan.

Iltakävelyllä tutustuin myös pariskuntaan, jotka olivat lähteneet kolme kuukautta sitten Tukholmasta koronaa pakoon. Hyvinkäällä poikansa luona kevään asunut pari oli lähtenyt Kalajärvelle nauttimaan Suomen suvesta. Eikä Ruotsiin ole todellakaan kiire palata.

Ja se tärkein mittari eli yleisösauna. Kalajärven sauna yllätti oikein positiivisesti, se oli siisti ja tilava. Lauteilta löytyi Nousiaisista kotoisin oleva Miia ja ylöjärveläinen Susu tyttärineen. Naiset olivat tutustuneen vuosia sitten samassa paikassa ja olivat pitäneet yhteyttä Facebookissa. Kun kysyin heiltä, mikä on parasta täällä Kalajärvellä, yksi tytöistä totesi heti: ihmiset. Lisäksi nousi esiin alueen siisteys, leppoisa tunnelma ja hyvä porukkahenki. Sekin on tärkeää, ettei nipoteta turhista, vaan että ihmiset voivat pitää yhdessä hauskaa. Karaokea ja muuta ohjelmaa.

Harmillista, että ravintola joutui vielä sulkemaan ovensa iltakymmeneltä. Juuri tuohon aikaan olisi ollut niin hienoa mennä nauttimaan lasillinen viiniä ja ihailla mykistävän kaunista järvimaisemaa. Päiväsaikaan ihmisten täyttämä ranta rauhoittui melkein mystisen näköiseksi paikaksi.

Järven kauniit rannan muodot, poukamassa kasvavat kaksi puuta ihan kuin siinä Juha Tapion biisissä ja kahdestaan kulkeva pariskunta. Jotain niin kaunista:

”Kuinka onkaan kaksi lasta
Matkan myötä muuttuneet
Se ihme on kai vasta
Oomme tänne selvinneet”

Paratiisi-Fugen varjossa

Millaista on elää karavaanarina Paratiisi-sarjasta tutussa Fuengirolassa, jossa ei edes rahalla saa mukavuuksia? 

Suomen eteläisin kaupunki Fuengirola on muuten kiva mesta, mutta sieltä puuttuvat palvelut karavaanareille. Itse asiassa koko Aurinkorannikko huutaa yrittäjää, joka loisi mukavat olosuhteet matkailuautoissa asuville. Tällä hetkellä löytyy läheisiltä leirintäalueilta tilaa vain Marbellasta, esimerkiksi Torremolinoksessa on aivan täyttä. Fuengirolassa ei ole enää toimivia leirintäalueita, vain on puskaparkkeeraukseen sopivia pysäköintialueita ilman mukavuuksia. Niistä me olemme viihtyneet eniten Sohailin linnan vieressä sijaitsevalla parkkipaikalla. Siellä on aina silloin tällöin portilla joku veloittamassa euron yöltä. Yleensä sinne saa vain ajaa eikä kukaan tule kyselemään maksuja.

Arkielämä karavaanarina on tullut tutuksi viime viikkoina, kun olemme ”jämähtäneet” Fuengirolaan. Päivärytmikin löysi oman uomansa: aamulla vähän työntekoa, sitten salille ja suihkuun ja illalla vielä töitä, jos niitä sattuu olemaan. No joka päivä ei meikäläinen ole salille jaksanut mennä, on täällä tullut aika lailla laiskoteltua.

Isoin mieltä askarruttanut asia on ollut auto, jossa on jatkuvasti korjattavaa. Kun saavuimme Fugeen, jarrulevyt ja -palat kuluivat edestä. Sitten meni muutaman viikon päästä jarrupalat ja satulat takaa. Eikä siinä vielä kaikki: espanjalainen nainen peruutti auton takapään ruttuun Lidlin parkkipaikalla. Korvausprosessi on vielä pahasti kesken, toivotaan että rahat tulevat jollain aikavälillä takaisin. Onneksi löysimme läheltä hyvän korjaamon, Betolazassa tanskalainen Maria on toiminut tulkkina ja auttanut meitä monessa.

Arjessa haastavinta on yllättäen se, että mistä saa autoon vettä. Huoltoasemalla on vesipiste, josta voi eurolla liruttaa hiukkasen auton tankkiin, mutta se ei auta pitemmän päälle. Pitää aina välillä lähteä pois Fugesta naapurikaupunkien leirintäalueille täyttämään vesitankki.

Toinen juttu on sähkö, lähinnä kannettava tietokone eli työkaluni. Pitää tämän tästä mennä ravintolaan tai kahvilaan lataamaan kone, että voin tehdä töitä. Varsinkin ravintolassa huvittaa, kun katselen turisteja jotka nauttivat lomastaan herkutellen. En enää itse ole turisti, vaan nomadi, joka elää ja tekee töitä siellä, missä aurinko paistaa.

Parasta tässä kaikessa on ollut meri ja valo. Matkailuautolla on helppo parkkeerata lähelle merta, ja olen nauttinut koirien kanssa hetkistä rannalla. Meressä on jotain niin voimaannuttavaa, että se korvaa arjen epämukavuudet. Auringonnousuja ja laskuja katsellessa koen onnen tunteita siitä, että tuli lähdettyä tähän seikkailuun. Ja Suomen säätiloja seuratessa tuo tunne kieltämättä vain vahvistuu.

 

Fuge on ihana, mutta meille reissuhenkisille parasta on se, että pääsemme pian taas tien päälle. Tämän viikon perjantaina alkaa paluumatka Euroopan läpi Suomeen, jossa toivottavasti ei ole silloin takatalvi.

Pirullinen tietulli ja Portugalin helmiä

Portugal on hurmaava maa muuten, mutta tietullit aiheuttavat ahdistusta ainakin meidänkaltaisille fiilismatkailijoille. 

Olen oppinut tämän reissun aikana arvostamaan perinteistä ”mene portista ja maksa tietulli” -systeemiä. Portugalissa on mystinen elektroninen tullijärjestelmä, jonka monet maksuvaihtoehdot (Easytoll, maksukortti, maksutarra ja Via Verde) aiheuttavat kiroilua ja näppylöitä. Eikö olisi yksinkertaisempaa, että rajalla saisi ostaa tietullikortin jostain kioskista? Tai siis jos sellaisen saa ostaa, voitaisiinko siitä kertoa jotenkin selvemmin jossain? Vieläkin mietityttää, että onko sieltä tulossa postissa joku lisäsakko.

Yritin googlettamalla selvittää, että miten tuossa maassa kannattaisi edetä. Joku väitti, ettei muuta kuin painaa vaan kaasua ja nauttii maisemista. Meille tuli kalliiksi tuo ajotapa: yhdestä väärästä portista ajo ja kaksinkertainen summa (yli 40 euroa). Sen jälkeen haimme navigaattorilla tullivapaita teitä. Tosin myös pitempää reittiä ajaminen maksaa, sillä diesel on Portugalissa yllättävän kallista (1,50 euroa/litra).

Se noista maallisista murheista, sillä Portugal on niin ihana maa. Kaunista luontoa, komeita rakennuksia ja ystävällisiä ihmisiä. Sisareni lensi joulun jälkeen Espanjan Alicanteen ja reissasi mukanamme noin 1500 kilometrin matkan. Ajelimme ensin läpi Espanjan ja sitten rannikkoa pitkin Monte Gordosta Portoon ja sieltä vielä Lissaboniin. Tässä muutama suosikkikohde Portugalista.

Palacio de Estoi: Hurmaava palatsi Faron lähellä tarjoaa ylellistä majoitusta kohtuuhintaan. Mahtava juttu, että näitä komeita rakennuksia on kunnostettu ja me tavikset voimme nauttia kauniista historiallisesta miljööstä. Upea puutarha, tilavat huoneet ja ylellinen aamiainen. Olo oli kuin linnanrouvalla. Paitsi että koirien kanssa ei kannata tuonne mennä, kaksi pientä haukkua olisi maksanut 50 euroa yöltä (Reissuseset jäivät yöksi autoon).

Quinta dos Vales: Viinitarhavierailut ovat mielenkiintoisia. Estombarissa sijaitseva viinitarha tarjoaa myös herättelevän taide-elämyksen, sillä puutarhassa ja jopa kaukana pelloilla pullistelee reheviä naisfiguureja ja muuta taidetta. Itse viini ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta nuo naikkoset puhuttelivat.

Cabo de São Vicente: Atlantin valtamereen pistävä niemi on koko Manner-Euroopan lounaisin paikka. Kävimme siellä nauttimassa karavaanari-päivällisen auringonlaskua ihaillen. Paikalla oli paljon muitakin turisteja, oli hauska fiilis herkutella ihmislauman keskellä.

Tomar ja Coimbra: Unescon maailmanperintökohde, vaikuttava Kristuksen luostari 1100-luvulta on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, samoin kuin ennen Lissabonia Portugalin pääkaupunkina toiminut Coimbra. Se on yksi Euroopan vanhimmista yliopistokaupungeista, jossa historia näkyy mukavasti kaupunkikuvassa.

Porto: Tästä kaupungista tuli kertaheitolla Portugal-suosikkini. Porto yllätti positiivisesti, olimme siskon kanssa ihan fiiliksissä kun kävelimme kaupungin kaduilla ihastellen kauniita rakennuksia ja elämän makuista tunnelmaa. Portviinin kotikaupunkiin on ehdottomasti päästävä uudelleen oikein ajan kanssa tutustumaan, mitä kaikkea sieltä löytyykään.

Sintra: Lissabonin naapurissa sijaitseva Sintra on myös huikea paikka, mutta turismi on jättänyt siihen jälkensä. Ravintolassa on normaalia kalliimpaa ja tärkeisiin nähtävyyksiin ei pääse ajamaan omalla autolla. Jos aiot jäädä Sintraan yöksi, kohtuuhintainen majapaikka juna-aseman ja parkkialueen vierestä on Villa Lunae – Sintra flats. Erittäin vieraanvarainen isäntä ja iso parveke, jossa olisi ollut ihana nauttia lämpimällä säällä aamukahvit maisemia ihaillen.

Lissabon (josta sisareni lensi takaisin Suomeen) jäi meidän karavaanareiden osalta läpiajeluksi, sillä parkkipaikkaa oli matkailuautolle haastava saada. Lisäksi mieli teki jo niin kovasti lämpimään, että ajelimme saman tien yhdessä päivässä Atlantin rannikolta Aurinkorannikolle.

Ystäväni Saara muistutti, että matkailussa(kin) maltti on valttia:  ”Outi, te ootte kyllä hätäisiä. Me asuttiin silloin eka viitisen päivää Lissabonissa ja kolmisen päivää Estorilissä jne. Tehtiin aina kämpiltä keikkaa ympäristöön. Jatkettiin ylös aina Portosta vähän pohjoiseen. Lopuksi palattiin meidän mielestä sykähdyttävimpään mestaan, eli jättiaaltojen Nazaréen. Silloinkin oli suht isoja aaltoja, mutta nyt tammikuussa siellä saattaisi olla niitä Nazarén kuuluisaksi tehneitä massiivisia aaltoja. Ne on yli 20-metrisiä ja jengi (maailman parhaat ammattisurfaajat) surfaa niitä.”

Portugalin ja matkustelun voi kokea niin monella tavoin. Meille nämä kymmenen viikkoa ovat olleet melkoista menoa, kilometrejä on kertynyt yli 14 000 ja nähtävää on ollut niin paljon, että sen sulattelu kestää tovin. Nyt sitten seuraakin matkustamisessa rauhallisempi ajanjakso, kun jäämme talvehtimaan Fuengirolaan. Saa nähdä, kauanko maltamme olla paikoillamme.

Italialainen kyläilykierros

Vaikka Italiassa on joulukuun puolivälissä kylmää, siellä asuvien ihmisten lämpö hurmaa.

Saapasmaan kengänkannassa on hurmaava paikka nimeltä Leuca. Talvihorroksessa uinuvan matkailukeitaan kaduilta löysimme Booking.comin kautta edullisen pesukoneen kylmällä asunnolla. Alakerran rouva ryhtyi ystävällisesti petaamaan petiä ja vuokraisäntä kävi keräämässä rahat. Hyvin selvittiin, vaikkei ollut yhteistä kieltä ja tuli pestyä neljä lastia pyykkiä (joita sitten kuivateltiin pari päivää matkailuautossa).

Seuraava kohde oli uniikkia italiaa. Lähellä Sassi di Materaa, Sarnellissa sijaitsevan La Torre 1984 -nimisen majatalon isäntä Antonio muistuttaa vähän jalkapallokommentaattori Pasi Rautiaista, ainakin sähäkkää tekstiä tulee tuutin täydeltä. Sen verran ymmärsin, että mies olisi mieluusti paistanut meidän koirat illalliseksi. Kylmässä tuulessa t-paidalla tarkeneva reissumies sai Antonion taivastelemaan, hän epäili että kysymyksessä on jonkinsorttinen ”commando”.

Tulkki löytyi kätevästi puhelimen päästä toiselta puolen Italiaa. Isännän poika, kauppatieteitä opiskeleva Dario asuu Bolognassa, josta hän ystävällisesti opasti meitä ja isäänsä eteenpäin. Saimme myös kuulla, että Antonion mielestä emme ole oikeita eurooppalaisia, kun haluamme syödä jo iltaviideltä. Majapaikan ravintola aukesi vasta kahdeksalta, joten kävimme kokkaamassa välipalat autossamme. Matkailuauto on niin kätevä, kun on aina oma keittiö messissä.

Illallinen ravintolassa oli kuin jostain elokuvasta. Olimme ainoat asiakkaat ja meille oli katettu pöytä lämpöä hehkuvan kamiinan viereen. Oma tarjoilija, kokki ja ajaton tunnelma. Herkullista pizzaa ja punaviiniä, vain viulunsoittaja puuttui – sen korvasi seinällä italiaa pulputtava televisio.

Antonio kertoi aamulla, että hänen poikansa kutsui ”mukavat suomalaiset kylään”. Taisi olla isän idea koko kyläkutsu, mutta kun olimme sinne suunnalle menossa, laitoin Dariolle viestin. Yllätys oli, että me todella tapasimme sunnuntaina Bolognassa. Saimme privaatin kaupunkikierroksen, jossa hän esitteli mielipaikkojaan: muun muassa kirkon, jossa on sisällä seitsemän kirkkoa ja kaupungin paraatipaikalle olevan patsaan, jossa oikeasta kulmasta katsoen näyttää miehellä olevan hirmuinen penis. Sen on taitelija tehnyt piruuttaan. Yhden rakennuksen kreikkalaisten jumalien seasta löytyy muuten itse piru.

Bologna on kiehtova kaupunki, sinne aion matkustaa ajan kanssa uudelleen. Samoin La Torre on nähtävä lämpimään aikaan, kun majatalo on täynnä juhlivia ihmisiä ja Antonio elementissään illan isäntänä. Dario on mukana yrityksen toiminnassa, mielenkiintoista seurata mihin suuntaan miellyttävä nuorimies isänsä ja tämän veljien perustamaa matkailuyritystä kehittää.

Italian kiertueella tuli poikettua myös minivaltio San Marinossa kuntoilemassa. Kallista lystiä, kuntosalikäynti maksoi 15 euroa/henkilö. Eri maiden kuntosalikokemusten kerääminen on meidän uusi harrastuksemme. Olemme reissun aikana käyneet treenaamassa yli kymmenessä maassa, välillä hienoissa fitness-paikoissa, välillä tosi äijäsaleilla. Salilla pääsee kätevästi suihkuun ja voi taas yöpyä edullisesti rekkaparkeissa. Olen ihastunut noihin elämää sykkiviin parkkialueisiin, joissa aina joku on lähdössä tai tulossa. Niissä on omanlaisensa tunnelma, ja aamiaisen jälkeen on helppo jatkaa matkaa.

Italian ohjelmistoon kuuluu luonnollisena osana visiitti Viareggioon ystävääni Päivikkiä tapamaan. Vuosien kulumisen huomaa vain Päivikin lapsista, jotka olivat taas venähtäneet pituutta. Päivikki on entisensä, sama upea ystävä, jonka kanssa asuimme yli 30 vuotta sitten opiskelijakämpässä Seinäjoella.

Päivikin kanssa perinteeksi on muodostunut herkullinen pizzaillallinen Mani in Pasta -ravintolassa, kannattaa ehdottomasti käydä jos liikutte Lido di Camaioressa. Napolista kotoisin oleva kokki leipoo pizzataikinat jo edellisenä iltana, maku on enemmän kuin kohdallaan, samoin tunnelma. Ravintolan lähistöllä on pitkä silta, jossa voi ihailla kullankeltaisia auringonlaskuja.

Viareggion karnevaalikaupungissa vietimme yön parkkipaikalla rantabulevardilla valaistun joulukuusen edustalla. Olipas ihanaa olla aamulla aikaisin koirien kanssa kävelyllä merenrannassa.

Juuri tällaisia kiireettömiä aamuja merenrannalla, niistä olin haaveillut etukäteen.

Ranskan ajoimme läpi parin pysähdyksen taktiikalla, tuo maa ei oikein ole minun juttuni. Nyt kahdeksan viikon jälkeen matkamme on edennyt suosikkimaahani Espanjaan. Ihan kuin olisin tullut kotiin.

Neljän maan ystävyyskierros

Pohjois-Makedonian pääkaupunki Skopje on hyvä kohde aloittaa kiertoajelu, sillä sinne voi lentää edullisesti Turusta. Näin teki ystäväni Anne, joka oli viikon mukana reissussa.

 

Lämpötila oli näinkin etelässä yllättävän lähellä nollaa, siksi valitsimme kierroksen ensimmäiseksi kohteeksi mahdollisimman eteläisen paikan. Se löytyi sopivan ajomatkan päästä Kreikan Thessalonikista, jossa odotti edullinen Airbnb-kohde. Kun luvataan halpa ja tilava asunto, pitäisi hälytyskellojen aina kilkutella: pesukone ei toiminut ja suihkusta tuli vain kylmää vettä.

Onneksi olemme reipashenkistä sakkia, aina yhden yön selviää pimeämmässäkin kämpässä. Toisaalta seuraavakin yö oli extremeä: vaikuttavan Meteora luostarien  rinteessä oli leirintäalue, jossa olimme ainoat asukkaat. Yö matkailuautossa, jälleen kylmä suihku ja satoi vettä. Mutta maisemat ja matkafiilis olivat kohdallaan.

Kolmas retkipäivä oli onneksi jo lämpöä tulvillaan. Löysimme Kreikan länsirannikolta Camping Drepano Igoumenitsan, joka sijaitsi pienellä mereen työntyvällä niemellä. Kaunis auringonlasku hyvän ystävän ja koirien kanssa rannalla, vähän viiniä ja yöuinti, mitäpä muuta sitä ihminen joulukuun iltana toivoisi?

Sitten olikin vuorossa sykkeet nostattava tieosuus. Nettiosoitteesta dangerousroads.org löytyy tie numero SH8 Albaniaan ja voin vakuuttaa, että se oli juuri tuota kaikkea. Vuorten rinteillä kulkevalta baanalta näki kauas ja alas merelle, lisäksi matkantekoa hidastivat välillä lehmät, lampaat ja aasien kanssa kulkevat paikalliset. Onneksi on taitava kuski ratissa, jyrkät serpentiinimutkat vetivät vertoja huvipuiston vuoristoradalle.

Majoituimme Albanian Vloressa hotelli Diamond Hill Hotel & Spassa, edullinen mutta tähän vuodenaikaan tuli vilu. Varmasti on lämpimämpään aikaan ihan passeli paikka, kun vielä ravintolan tarjoilu saadaan pelaamaan ammattitaitoisemmin. Nyt kaksi sai illallisen syötyä ennen kuin yksi sai oman annoksensa. Onneksi suihkusta tuli lämmintä vettä, sitä on oppinut tällä matkalla arvostamaan entistä enemmän.

Mietimme takaisin Skopjeen kahta reittivaihtoehtoa, joko Ohridin kauniin järvialueen kautta tai sitten ylempää Kosovosta. Sääennusteet näyttivät, että keskiosassa Pohjois-Makedoniaa saattaa sataa vuoristossa lunta, siksi päädyimme pohjoisen reittiin ja Kosovoon. Vähän kyllä arvelutti, kun tuo matka kulki juuri tapahtuneen maanjäristysalueen kautta. Jälkijäristyksiä oli ollut vielä pari päivää sitten. Ei sattunut onneksi lisäjäristyksiä meidän kohdalle eikä reittimme kulkenut pahimpien tuhoalueiden läpi.

Kosovon Prizren on eloisa kaupunki, nukuimme siellä rekkaparkissa jo edellisellä viikolla yhden yön, kun ajoimme hakemaan Annea Skopjesta. Kauniista kaupungista löytyy valitettavasti myös kurjia puolia. Ihmiset lämmittävät talojaan keräämillään märillä puilla, jotka savuttavat taivaalle savuvaipan. Ilma on raskas hengittää ja vaatteet haisevat kamalalta.

Järkyttävintä on katulapset. Tuntui tosi julmalta nauttia lämpimässä ravintolassa herkullista illallista, kun ikkunasta näkyi lapsi, joka oli käpertynyt makaamaan pahvin päälle lämmintä ilmaa virtaavalle kaukolämpöritilälle. Ohi kulkevasta nuorisoporukasta joku potkaisi pientä raukkaa, joka oli kadonnut kaupungin vilinään tullessamme ulos ravintolasta. Tilalle makaili nyt isompi koditon. Mitä ihmettä tuolle asunnottomien ongelmalle voisi tehdä? Kodittomia lapsia näkyi myös Pohjois-Makedonian pääkaupungin Skopjessa.

Prizrenissä tutustuimme kodittomaan koiraan, joka jäi vaivaamaan mieltäni. Paroniksi ristimämme kaunis kullanruskea, leikkisä koiranpentu asustelee Kag Oil -huoltoaseman pihassa. Tuo parkkipaikka on muuten loistava karavaanarikohde, sillä naapurissa sijaitseva Hotel Kristal Palace tarjoaa (tietämättään) ilmaiseksi wifin käyttöön ja huoltoasemalta saa herkullista pizzaa kolmella eurolla. Kysyin huoltoaseman henkilökunnalta, että mikä tuon keltaisella korvamerkillä varustetun irtokoiran tarina on. Sen on vain joku jättänyt sinne ja koira viihtyy huoltoasemalla, koska siellä on ruokaa.

Kun seuraavalla viikolla yövyimme jälleen hyväksi koetulla parkkipaikalla, odottelimme että Paroni ilmestyisi tervehtimään. Ehdin jo huolestua, sillä kesti tovin kunnes tuttu koira istuskeli tuijottaen odottavasti matkailuautomme ikkunoihin. Kylläpä oli riemukas kohtaaminen, voi kun saisin Paronin jollain tavoin Suomeen ja löytäisin sille oman kodin. Valitettavasti en voinut ottaa sitä mukaan matkailuautoomme, jossa on jo kaksi haukkua.

Viikko hurahti nopeasti ja kilometrejäkin taittui yli 1300. Oli niin ihana viettää pitkään työparina toimineen ystäväni Annen kanssa kokonainen viikko jutellen, nauraen ja viinilasien ääressä unelmoiden. Seuraava tapaaminen sovittiin alustavasti jo ensi vuoden alkupuoliskolle Fugeen.

Siis jos matkailuautomme sinne saakka kestää. Aina sattuu ja tapahtuu, tällä kertaa pääosaa näytteli starttimoottori, joka päätti lopettaa toimintansa sopivasti sunnuntai-iltapäivänä Ohridin kylässä. Ei auttanut kuin soittaa jälleen Autoliittoon  ja pyytää apua. Tuo Plusjäsenyys on niin mainio juttu, onneksi on vielä kaksi apusoittoa käyttämättä tänä jäsenyysvuonna. Nytkin apu tuli nopeasti ja oli onneksi tosi pätevä ammattilainen. Ystävällinen mies korjasi vian kodin yhteydessä sijaitsevalla korjaamolla samana iltana, vaimo keitti kahvit ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Viikon kierros Pohjois-Makedoniassa, Kreikassa, Albaniassa ja Kosovossa näytti erilaisen Euroopan kasvot. Uskomattoman kauniita maisemia, hirveä määrä roskaa teiden varsilla, todella ystävällisiä ihmisiä, köyhyyttä ja menneiden vuosikymmenten menopelejä. Kottikärryt ovat yhä kovassa käytössä, samoin näkyi itse rakennettuja, mottorikäyttöisiä kärryjä. Ja tietysti aaseja, ne ovat näiden maiden ekologisimpia ajoneuvoja.

Autolautta Vloresta Italiaan oli kaikkea muuta kuin unelmaristeily. Viimeisiä vuosiaan seilaavalla laivalla oli muuten vielä jotain suomenkielisiä juttuja seinillä, taisi olla joku entinen Ruotsin lautta. Matka kesti pari tuntia enemmän kuin aikataulussa luvattiin ja olimme Italian Brindisissä vasta iltakymmeneltä. Seuraavalle laivamatkalle varustaudumme omin eväin, sillä ruoka-annokset olivat kalliita ja hävyttömän pieniä.

Mutta pikku kärsimyksistä viis, olemme nyt ihanassa Italiassa. Täällä on niin paljon koettavaa, ettei tiedä mihin auton nokkansa suuntaisi.

Ps. Jos lähdet lomalle Skopjeen, suosittelen lämpimästi yöpymistä Hotel Panoramika Design & Spassa. Kauniisti sisustetussa hotellissa on todella ystävällinen palvelu, siistit huoneet, kuntosali, sauna ja poreallas sekä herkullinen aamiainen.

Karavaanarihöppänät Kroatiassa

Nyt alkaa reissu olla siinä vaiheessa, että viikonpäivät pitää tarkistaa kalenterista ja vaatetus on kaikkea muuta kuin klassista tai tyylikästä. Meistä on tullut todellisia karavaanareita.

Neljän viikon roadtripin jälkeen olo on kuin entisellä lintulaudalla – ihan pihalla. Ajantaju on kadonnut ja päivät sulahtavat lepposaksi muistojen helminauhaksi. Yllättävää, miten vähän voi vuorokaudessa saada aikaan ja toisaalta, miten paljon ehtii samassa ajassa nähdä ja kokea auton ikkunasta tuijotellen.

Olen rikkonut kaikki rajani, mitä tulee tyylittömään pukeutumiseen. Suurimman osan ajasta olen kulkenut kukkaisissa muovikengissä ja vaatteissa, joissa pääpointtina ovat mukavuus, pehmeys ja joustavuus. Yöunet tapaavat venyä melkein kymmeneksi tunniksi ja elämä sujuu rauhalliseen tahtiin eteenpäin, samalla kun maisemat ja maat vaihtuvat. Tämäkö on nyt sitä downshiftausta?

Liikuntaa olen toki harrastanut kohtuullisesti. Kipeä tulehdus kantapäässä on estänyt juoksemisen, mutta olen tutustunut eri maiden kuntosaleihin. Edullisimpaan oli päivän pääsymaksu vain euron, kalleimpaan seitsemän euroa.

Viime viikonlopun jälkeen matka jatkui Unkarista huikaisevan kauniiseen Kroatiaan. Ensimmäinen yö sujui pohjoisessa Ogulissa rekkaparkissa, se on aina kuin laittaisi rahaa pankkiin. Tosin ei leirintämaksutkaan Kroatiassa päätä huimaa, alle kahdellakymmenellä eurolla saa turvallisen yöpymispaikan lisäksi sähkön ja wifin käyttöönsä. Ongelmana on vain, ettei tähän aikaan vuodesta monikaan karavaanarialue ole auki.

Kiitokset ystävälleni Tiinalle, joka liitti minut Facebookin suomalaiseen Karavaanarit ulkomailla -ryhmään, sieltä olemme saaneet hyviä vinkkejä matkantekoon. Esimerkiksi sen, missä voi Kroatiassa täyttää suomalaiset kaasupullot. Samoin saimme sieltä vinkin, että kannattaa yöpyä Omaksessa Autocamp Sirenassa. Se on ollut tähänastisen karavaanarielämämme kaunein yöpaikka. Auto oli parkissa korkealla kallioisella merenrannalla, mitkään kuvat eivät tee oikeutta näkymille. Sirenaa voi suositella myös sen ystävällisen palvelun takia. Isäntäväki piti meistä hyvää huolta ja varmisteli moneen otteeseen, että kaikki on kunnossa.

Ihan toisenlainen, mutta vieläkin vaikuttavampi karavaanarikohde on Dubrovnikista hiukan etelään sijaitsevassa Kuparissa. Löysimme sieltä avoinna olevan Camping Danijela Matkovica -leirintäalueen, joka sijaitsi kätevästi isoa kauppakeskusta vastapäätä. Harvoin sitä saa matkailuauton pöydän äärestä katsella kaupan ovelle.

Tämä leirintäalue on kuin aikahyppy menneisyyteen, huoltokatoksen suihkuissa on ovien sijaan tuulessa keveästi heiluvat verhot. Oli upea tunne peseytyä melkein ulkosalla, toki jonkin aikaa piti itseään karaista, että malttoi sammuttaa suihkun ja hipsiä sateessa läpi pihan matkailuautoon. Lämpöä on viitisentoista astetta ja öisinkin on ihanan lämmin, kuin Suomen kesäöinä. Ja linnut, en muistanutkaan kuinka äänekkäästi ne laulavat yöaikaan. Ihan samoin kuin vuosi sitten talvellla Fuengirolassa.

Tutustuimme 60 vuotta toimineen leirintäalueen nykyiseen emäntään Danijelaan ja saimme kuulla, kuinka suku oli menettänyt sodan takia rantahotellin ja miten ihmiset olivat joutuneet muuttamaan pois moneksi vuodeksi evakkoon kotiseudultaan. On se hurjaa, kuinka erilaisen elämän minun ikäiseni nainen on elänyt toisella puolen Eurooppaa, kun sota katkaisi kehityksen 30 vuotta sitten. Danijela totesikin, että kovat kokemukset ovat jättäneet jälkensä kaikkeen.

Sodan jäljet ovat edelleen nähtävissä lähellä sijaitsevassa armeijan entisessä Kuparin lomakylässä, jonka rauniot odottavat lohduttomana kunnostajaa. Korjaussumma on arviolta sata miljoonaa euroa. Viiden ison hotellin alue on hurja muistomerkki, toki edelleen tuhottuja rakennuksia näkyy eri puolella Kroatiaa.

Balkanin kautta kulkeva reitti on ollut hyvä opintomatka, uusia maita on syntynyt tänne vaikka kuinka monta. Tulleja ja tietulleja tuli matkan varrella niin tiuhaan tahtiin, että kerrankin ihmettelimme kun kysyivät kesken matkaa passeja: olimme tulleen huomaamattamme Bosnia-Hertzegovinan rajalle. No, tuli sitten silläkin maalla tallustelua hetkisen.

Montenegro oli siinä suhteessa yllätys, että vaikka maa ei kuulu Euroopan unioniin, siellä on valuuttana euro. Eikä sielläkään ollut ainutkaan leirintäalue avoinna. Meikäläisellä oli melkein rohkeus loppua, kun ajelimme pimeässä jyrkkiä vuoristoteitä. Loputtomalta tuntuvan matkan jälkeen saavuimme rannikkokaupunki Bariin, jossa parkkeerasimme auton muina miehinä hienostohotellin pysäköintipaikalle. Aamulla naapuriin oli ilmestynyt diplomaattiauto, joten olimme hyvässä seurassa.

Tänään oli vuorossa ensikosketus viikolla maanjäristyksessä kovia kokeneeseen Albaniaan. Maan pohjoisosa oli melkoinen kulttuurishokki, valtio näyttää olevan osittain vielä 1960-luvulla, kun katseli mopoja, aasivankkureita ja kaikkialla käypänä menopelinä olevia kottikärryjä. Niitä muuten usein työnsi nainen ja mies tepasteli johtotehtävissä vieressä. Roskia ja kulkukoiria oli järkyttävän paljon, vähän kyllä ihmetyttävät puheet uudesta nousevasta matkailumaasta. No, ehkäpä eteläisempi Albania näyttää ensi viikolla paremmat puolensa.

Päivän viimeinen rajanylitys oli Kosovossa. Tämän maan tullimies ei ollut turhan kohtelias, kysyi minulta englanniksi, että olenko väsynyt. Jaa no en, ehkä pitäisi vähän meikata tai jotain? Kosovon rajalla yllätti myös, että green card -vakuutus ei riittänyt. Piti ostaa 15 euron lisävakuutus autoa varten. Meillä oli kytiksessä erittäin edullinen kuntosalilla varustettu hotelli yhdessä pikkukaupungissa, mutta paikan päälle saavuttua huomasimme, että matkailuautoa on mahdotonta saada mihinkään parkkiin. Ei muuta kuin takaisin vuoristotietä isompaan kaupunkiin. Onneksi löytyi Prizren läheltä 24 tuntia auki oleva huoltoasema, jossa voi yöpyä.

On täällä Kosovossa todella edullista. Kaksi söi ravintolassa alle kympillä. Diesel maksaa 1,07 euroa/litra. Matkakilometrejä on tähän mennessä tullut mittariin vähän alle 5000.

Viiden maan viikko

On se kuulkaas uskomaton fiilis, kun kymmenen päivän epävarmuuden jälkeen pääsee jälleen omalla matkailuautolla tien päälle. Puskaparkki tuntuu niin ylellisyydeltä ja Euroopan maiden rajat vaihtuivat tiuhaan tahtiin.

Olimme vuokranneet auton useaksi päiväksi, kun uuden vaihdelaatikon piti saapua vasta viikonlopun jälkeen. Yllätys oli viikko sitten perjantaina melkoinen, kun auto olikin ajokunnossa. Onneksi vuokra-auton sai palauttaa ja pääsimme jatkamaan matkaa omalla autolla.

Viikonlopun aikana tutustuimme toisen maailmansodan aikaisiin kohteisiin. Minulle tulivat tutuksi Halben taistelu ja Seelowin kukkulat. Ja Puolan maantien kukkulat, en ole koskaan kokenut niin huonokuntoista päällystettyä tietä. Tie oli niin kamalassa kunnossa, että suunnitelmissa ollut Krakova jäi tuleviin reissuihin ja auton nokka suuntautui kohti Itävaltaa.

Olemme testanneet monenlaisia puskaparkkeja ja todenneet, että niiden hinta-laatu-suhde on erinomainen. Rekkojen kanssa samassa parkissa on välillä vähän äänekästä, mutta turvallista. Sunnuntaina Puolassa, maanantaina Tsekissä, tiistaina Itävallassa, keskiviikkona Slovakiassa ja torstaina Unkarissa. Sopivan nopeatempoista matkailua ja opettavaisia kokemuksia. Tiemaksuissa voisi olla kyllä selkeämpi systeemi, aika monta maata on nyt ajettu tuurilla ja tulliteitä välttäen.

Harmillista ja ymmärrettävää on, että kuntosalit sijaitsevat kaupungeissa niin keskustassa, että sieltä on vaikea löytää matkailuautolle parkkipaikkaa. Kun taas hakee pienemmillä paikkakunnilla GoogleMapsista kuntosalia, se saattaa ohjata keskelle jorpakkoa, jossa salin sijaan juoksentelee kanoja. Näin kävi meillä Tsekeissä.

Itävallassa kuvittelin, että Slovakian rajan läheisyydessä on paljon nähtävää. No ei kyllä ole tähän aikaan vuodesta – ei ole edes leirintäalueita, jotka olisivat auki. Alkoi melkein usko loppua, kun ilta pimeni eikä löytynyt sopivaa yöpymispaikkaa. Onneksi saimme parkkeerata matkakotimme erään hotellin edustalle.

Slovakiassa oli samantyyppisia leirintäongelmia, joten päädyimme pitkästä aikaa hotelliyöhön. Löysin kauniin ja edullisen hotellin, mutta ongelmaksi koitui tällä kertaa mäyräkoiramme Oona. Reissusesset ovat tähän saakka nukkuneet kiltisti autossa, sillä monissa hotelleissa on koirakielto. Oona päätti, että tämä järjestely loppuu nyt. Mäykky piti sellaista mekkalaa, että ulvonta kuului hotellihuoneeseemme saakka. Häätöä pelätessäni painelin kiltisti nukkumaan koirien kanssa matkailuautoon. No, sain sentään nauttia kuntosalista, wifistä ja herkullisesta hotelliaamiaisesta. Saa nähdä, tuleeko tästä Oonalle uusi paha tapa.

Matkamme on edennyt Unkariin Balaton-järvelle. Tässä maassa päivittäisten ruokaostosten teko on eräänlainen elämys. Hinnat ovat taivaissa, pienetkin ostokset maksavat pari tonnia eli reilut kuusi euroa. Kieli on niin ihmeellistä, että esimerkiksi rahkaa en ole löytänyt kaupasta.

Reissun aikana olen huomannut, että Euroopassa suurin osa leikkeleistä ja siivujuustoista myydään 100–150 gramman pakkauksissa. Eli ei täällä ainakaan muovia säästellä. Toisaalta Unkarista löytyi Spar-kauppa, jossa on perinteinen lihatiski. Kun en unkaria osaa puhua, sanoin vain ”same” ja sain samaa kuin edellinen ostaja. Hyvin toimii kielitaidottomana.

Hupsista, miten nopeasti aika kuluu. Olemme olleet reissussa jo kolme viikkoa ja kotiin Tampereelle näyttää navigaattorin mukaan olevan 2500 kilometriä. Seikkailu jatkuu kohti lämpöisiä maisemia. Toivottavasti pysytte messissä.

Auto pisti paussin Berliiniin

Matkailuauton vaihteissa oli ilmennyt matkan varrella pientä häikkää, mutta kun pakki teki stopin vähän ennen Berliiniä, alkoi hirvittää. Mitenkäs matka tästä jatkuu?

 

Vaihdelaatikko päätti, että nyt riittää. Eihän siinä auttanut kuin nöyrtyä isompien moottoreiden armoille. Onneksi saimme yöpyä ympäri vuorokauden auki olevan huoltoaseman pihalla Berliinin esikaupunkialueella ja totuttautua yllättävään tilanteeseen.

Kahdesta asiasta olen tässä tilanteessa kiitollinen: Autoliiton plusjäsenyydestä ja siitä, että tämä tapahtui Saksassa. Puolassa asioiden hoitaminen olisi ollut huomattavasti vaikeampaa jo kielen takia. Soitto Autoliittoon ja saimme ammattilaisen huolehtimaan auton korjausasioista. Lisäksi Autoliitto korvasi kahden vuorokauden hotelliyöt koko porukalle.

Seuraavana aamuna saapui hinausauto. Olihan se vähän erilainen sightseeing-kiertoajelu, kun etsimme kaupungista sopivaa korjaamoa. Vasta kolmas paikka oli riittävän iso, sellainen että sinne mahtui meidän matkailuauto halliin ja saatiin nosturilla ylös. Tuossa vaiheessa emme vielä tienneet, kuinka pitkäksi aikaa joudumme evakkoon matkakodistamme.

Netistä bongasimme Vienna House Andel’s Berlin -hotellin, jossa vietimme ensimmäiset neljä vuorokautta kuntoillen sen upeassa Fitness-keskuksessa (jossa oli aina tyhjää)  ja nauttien runsaista aamiaisista –  pysyi hyvin keho ja mieli balanssissa. Viikonloppuna oli sopivasti Saksojen yhdistymisen 30-vuotisjuhlat, ilmassa oli historian havinaa ja keskustassa ihmisvilinää.

Maanantaina vaihdoimme edullisempaan majoitukseen Berliinin keskustaan. Löysin kivan asunnon Tiergartenin lähistöltä. Hinta on hyvin edullinen siksi, että keittiössä puhaltaa kuivaaja: yläkerrasta oli tullut vedet alas. Tuollainen pikku juttu ei meitä reissaajia haittaa, hyvä kun on paikka missä nukkua.

Minusta on parasta, kun saa elää tavallista arkea eri maissa, ei sitä koko aikaa jaksa noita turistitouhuja. Käymme kaupassa ja laitamme ruokaa kotona. Mies juoksee lenkkejä Iitu-koiran kanssa lähipuistossa ja minä teen työhommia kuunnellen radio Novaa. Iltaisin katselemme Netflixistä leffoja. Ihan kuin olisimme Tampereella, mutta uusi kulttuuri ja ympäristö luo tähän kaikkeen seikkailutunnelman.

Berliini on ihana kaupunki, täynnä elämää, valoja ja liikettä. Ihmiset ovat iloisia ja auttavaisia. Eilen yksi Hop On Hop Off -bussin kuljettaja päästi minut kadulta kyytiin, kun viittoilin apua pyytäen. Kun paljastui, että lippuni oli väärän firman, sain silti jatkaa matkaa kyydissä majapaikkaamme. Täällä Berliinissä minua on luultu useaan kertaan espanjalaiseksi. Se on erittäin miellyttävä juttu, sillä kaikista maista rakastan eniten Espanjaa.

Viikon pysähdys näin heti matkan alussa, kuudentena päivänä, oli harmillinen ja opettavainen takaisku. Oli kiva nähdä, että matkakumppani kokee asiat samalla tavalla. Että näistä ongelmista selvitään päivä kerrallaan, ei tämä nyt maailmaa eikä ainakaan meidän matkaamme kohti etelää pysäytä… vähän vain viivästyttää.

Tänään on jännittävä päivä. Saamme tietää, pääsemmekö tien päälle jo perjantaina vai täytyykö etsiä uusi majapaikka Berliinistä vielä ensi viikoksi. Toivotaan, että saisin pian laittaa toppatakin matkailuaton takatilaan odottamaan ensi kevättä.

Krakovaan on luvattu viikonlopuksi 15 astetta lämmintä.

Pala pohjoista Puolaa

Marraskuinen Puola on melkein yhtä harmaa ja sateinen kuin Suomi. Onneksi sentään on ollut aika lämmintä, yli kymmenen astetta.

 

Ajoimme viikonloppuna Baltian maat läpi yhden pysähdyksen taktiikalla. Aktiivisesti salitreeniä harrastava reissumies tarvitsee säännöllisesti kuntosalikäyntejä, siksi yövymme matkailuauton sijaan välillä myös treenitilan sisältävissä hotelleissa (joissa on herkulliset aamiaiset).

Nettihaulla löysin Latvian pääkaupungista Riikasta Bellevue Park Hotel Rigan hintaan 55 euroa yö. Hotelli ei ollut kovin lemmikkiystävällinen: yöpyminen kahdelta pieneltä koiralta olisi maksanut 40 euroa (ilman aamupalaa). Reissusesset saivat matkailuauton kahdestaan käyttöönsä, koirien yö meni hyvin, vaikka vähän sitä jännitinkin – kävin varmuuden vuoksi nukkumassa osan yötä autossa.

Puola on iso ja monipuolinen maa. Viime vuoden reissulla ihastuin eteläisemmässä Puolassa ystävällisiin kielitaitoisiin ihmisiin, nyt ei ole ollut pohjoisessa ihan samanlaiset fiilikset.

Sunnuntaina ajelimme historialliseen kohteeseen, Hitlerin tukikohtana vuosina 1941-1944 toimineeseen Wolfsschanzeniin eli Sudenpesään. Vaikuttava ja vähän pelottavakin paikka, alueen leirintäalueella oli aavemaisen hiljaista näin turistikauden ulkopuolella. Suositussa matkailukohteessa on menossa syksyn kunnostusoperaatio, paikka vilisee puolalaisia rakennusmiehiä. Yksi teki ja kolme katseli -metodi näyttää olevan edelleen voimassa.

Matkamme jatkui kohti Gdanskia. Saimme opettavaisen annoksen puolalaisesta tienhoidosta. Reitillä oli yllättäen tie poikki, jonka jälkeen ajauduimme erittäin huonokuntoiselle kiertotielle. Matkailuauto ja kuski olivat kovilla, kun ajelimme 20 kilometriä tunnissa perunapeltoa muistuttavalla tiellä. Kahdensadan kilometrin matkalle tuli kestoa hurjat neljä tuntia.

Puolalaiset hautausmaat ovat huikaisevan kaunis näky tähän aikaan. Haudat ovat kukkien ja kynttilälyhtyjen peitossa. Testasimme huoltoaseman yhteydessä kameravalvonnassa olevan ilmaisen pysäköintialueen, jota käyttävät erityisesti rekkakuskit. Onneksi on hyvät unenlahjat, nukuin sikeästi vaikka rekkaralli kävi viereisellä tiellä. Näitä paikkoja kannattaa hyödyntää toistekin, säästyy rahaa muuhun elämiseen.

Toisen maailmansodan historiasta kertova museo Gdanskissa on kiinnostava kohde, mutta ei mikään wow-elämys. Esimerkiksi Belfastin Titanic-museo oli paljon parempi, siellä oli hyödynnetty nykyajan digitekniikkaa ja luotu eläviä videoesityksiä vahvistamaan tarinaa. Vaikuttavimmat kohteet Gdanskin museossa olivat ne tilat, joissa oli musiikin keinoin tuotu tuskan tunnelma. Esimerkiksi huone, jossa oli holokaustissa kuolleiden juutalaisten kuvia.

Suunnitelmissa oli yöpyä naapurissa sijaitsevassa Sopotissa, mutta kummankin veri veti tien päälle. Paikallisessa supermarketissa meiltä olivat kananmunat hukassa. Kun myyjät eivät osanneet englantia, päätin havainnollistaa sanomaani hokemalla kot-kot ja näyttämällä käsillä pyöreitä munia. Nuorta myyjätyttöä vain nauratti, mitähän kuvitteli minut kysyvän? Löytyihän ne munat lopulta ihan omin avuin.

Päätimme ajella pienen matkan Saksan suuntaan ja bongata netistä sopivan kuntosali-hotellin. Yllättävän heikosti on hotelleissa kuvia siitä, millainen sali on tarjolla. Ilmeisesti tämä seikka ei ole kovinkaan monelle merkitsevä valintatekijä.

Keskiviikkoaamuun heräsimme Itämeren rannalta Ustkasta Hotelli Rejsistä. Yö maksoi vain 56 euroa kahdelta ja aamupala oli elämys. Myös ystävällinen palvelu ansaitsee kiitokset, ei ihme että tämä hotelli on rankattu Bookin.comissa 9,6 arvoiseksi.

Heippa Suomi ja talvi

Ei tätä tunnetta voi edes selittää. On ihanan irrallinen fiilis kaikesta, kun laiva lähti satamasta kohti Tallinnaa. Eurooppa on auki meille ja me uusille kokemuksille. 

Ensimmäinen yö karavaanarina vahvisti tunnetta, että tämä on niin minun juttuni. Pikkuruinen liikkuva koti on kätevä parkkeerata vaikka satamaan. Nukun niin sikeästi, ettei vieressä kulkeva ratikka häirinnyt. Tosin aamuyöstä alkoi vähän tökkiä, kun lipputangon naru hakkasi puolen minuutin välein tankoon.

Aamukahvia piti vähän soveltaa, kun ei ollut sähköä saatavilla. Kiehautin veden ja laskin sen kahvikeittimen suodattimen läpi. Ei ihan yhtä maukasta, mutta meillä oli sentään kahvia tarjolla autojonossa aamulaivaan.

Perjantai 1. marraskuuta oli sopivan juhlallinen päivä lähteä, on tullut reissattua yhtä matkaa tuon Euroopan karttaa tutkailevan miehen kanssa puoli vuotta. Tuntuu uskomattomalta, että joku kolahtaa näin vahvasti yli viisikymppisenä. Ehkä sen takia tätä juttua osaa arvostaakin niin paljon.

Viime reissullakin mukana olleet koiratyttöset saivat matkailuautosta oman ”huoneen” suihkutilasta, mäyräkoira Oona kyllä hiukan haukkui tätä ratkaisua. Siellä tyttöset nyt seilaavat meren yli, me ihmiset jouduimme laivan baariin katselemaan muiden aamunousuja. Tallinnaan matkaavat suomalaiset ovat jo hyvässä hiprakassa.

Meille tämä merimatka on vasta alku kaikelle ihmeelliselle. Edessä on tuhansia ajokilometrejä ja uusia maita, kiireettömiä aamuja, pitkiä lenkkejä upeissa maisemissa, puskaparkkeja merenrannalla, leppoisia iltoja kirjojen parissa ja huikeita kokemuksia, joita voi sitten vanhana muistella.

Nautin tunteesta, kun en tiedä missä seuraavan yön nukun. Onko se matkailuauto vai idyllinen hotelli? Asioita ei tarvitse päättää etukäteen, nyt eletään fiiliksen mukaan. Matkasuunnitelmaamme kuuluu toistaiseksi vain kaksi päivämäärää – 1. joulukuuta Pohjois-Makedonian pääkaupunki Skopje ja 27. joulukuuta Espanjan Alicante. Tuolloin saamme reissuseuraa Suomesta. Jännittävää nähdä, ketä muita tuttuja matkareitillemme osuu.

Kun laiva lähti Helsingistä, ei tarvinnut taakseen katsella. Edessäpäin on niin paljon mielenkiintoisempaa tulossa. Ja mikä parasta, lämpöä ja valoa. Vielä saamme nauttia viimeisistä suomalaissävelistä Pasi Vainionperän tulkitsemana.