Neljän maan ystävyyskierros

Pohjois-Makedonian pääkaupunki Skopje on hyvä kohde aloittaa kiertoajelu, sillä sinne voi lentää edullisesti Turusta. Näin teki ystäväni Anne, joka oli viikon mukana reissussa.

 

Lämpötila oli näinkin etelässä yllättävän lähellä nollaa, siksi valitsimme kierroksen ensimmäiseksi kohteeksi mahdollisimman eteläisen paikan. Se löytyi sopivan ajomatkan päästä Kreikan Thessalonikista, jossa odotti edullinen Airbnb-kohde. Kun luvataan halpa ja tilava asunto, pitäisi hälytyskellojen aina kilkutella: pesukone ei toiminut ja suihkusta tuli vain kylmää vettä.

Onneksi olemme reipashenkistä sakkia, aina yhden yön selviää pimeämmässäkin kämpässä. Toisaalta seuraavakin yö oli extremeä: vaikuttavan Meteora luostarien  rinteessä oli leirintäalue, jossa olimme ainoat asukkaat. Yö matkailuautossa, jälleen kylmä suihku ja satoi vettä. Mutta maisemat ja matkafiilis olivat kohdallaan.

Kolmas retkipäivä oli onneksi jo lämpöä tulvillaan. Löysimme Kreikan länsirannikolta Camping Drepano Igoumenitsan, joka sijaitsi pienellä mereen työntyvällä niemellä. Kaunis auringonlasku hyvän ystävän ja koirien kanssa rannalla, vähän viiniä ja yöuinti, mitäpä muuta sitä ihminen joulukuun iltana toivoisi?

Sitten olikin vuorossa sykkeet nostattava tieosuus. Nettiosoitteesta dangerousroads.org löytyy tie numero SH8 Albaniaan ja voin vakuuttaa, että se oli juuri tuota kaikkea. Vuorten rinteillä kulkevalta baanalta näki kauas ja alas merelle, lisäksi matkantekoa hidastivat välillä lehmät, lampaat ja aasien kanssa kulkevat paikalliset. Onneksi on taitava kuski ratissa, jyrkät serpentiinimutkat vetivät vertoja huvipuiston vuoristoradalle.

Majoituimme Albanian Vloressa hotelli Diamond Hill Hotel & Spassa, edullinen mutta tähän vuodenaikaan tuli vilu. Varmasti on lämpimämpään aikaan ihan passeli paikka, kun vielä ravintolan tarjoilu saadaan pelaamaan ammattitaitoisemmin. Nyt kaksi sai illallisen syötyä ennen kuin yksi sai oman annoksensa. Onneksi suihkusta tuli lämmintä vettä, sitä on oppinut tällä matkalla arvostamaan entistä enemmän.

Mietimme takaisin Skopjeen kahta reittivaihtoehtoa, joko Ohridin kauniin järvialueen kautta tai sitten ylempää Kosovosta. Sääennusteet näyttivät, että keskiosassa Pohjois-Makedoniaa saattaa sataa vuoristossa lunta, siksi päädyimme pohjoisen reittiin ja Kosovoon. Vähän kyllä arvelutti, kun tuo matka kulki juuri tapahtuneen maanjäristysalueen kautta. Jälkijäristyksiä oli ollut vielä pari päivää sitten. Ei sattunut onneksi lisäjäristyksiä meidän kohdalle eikä reittimme kulkenut pahimpien tuhoalueiden läpi.

Kosovon Prizren on eloisa kaupunki, nukuimme siellä rekkaparkissa jo edellisellä viikolla yhden yön, kun ajoimme hakemaan Annea Skopjesta. Kauniista kaupungista löytyy valitettavasti myös kurjia puolia. Ihmiset lämmittävät talojaan keräämillään märillä puilla, jotka savuttavat taivaalle savuvaipan. Ilma on raskas hengittää ja vaatteet haisevat kamalalta.

Järkyttävintä on katulapset. Tuntui tosi julmalta nauttia lämpimässä ravintolassa herkullista illallista, kun ikkunasta näkyi lapsi, joka oli käpertynyt makaamaan pahvin päälle lämmintä ilmaa virtaavalle kaukolämpöritilälle. Ohi kulkevasta nuorisoporukasta joku potkaisi pientä raukkaa, joka oli kadonnut kaupungin vilinään tullessamme ulos ravintolasta. Tilalle makaili nyt isompi koditon. Mitä ihmettä tuolle asunnottomien ongelmalle voisi tehdä? Kodittomia lapsia näkyi myös Pohjois-Makedonian pääkaupungin Skopjessa.

Prizrenissä tutustuimme kodittomaan koiraan, joka jäi vaivaamaan mieltäni. Paroniksi ristimämme kaunis kullanruskea, leikkisä koiranpentu asustelee Kag Oil -huoltoaseman pihassa. Tuo parkkipaikka on muuten loistava karavaanarikohde, sillä naapurissa sijaitseva Hotel Kristal Palace tarjoaa (tietämättään) ilmaiseksi wifin käyttöön ja huoltoasemalta saa herkullista pizzaa kolmella eurolla. Kysyin huoltoaseman henkilökunnalta, että mikä tuon keltaisella korvamerkillä varustetun irtokoiran tarina on. Sen on vain joku jättänyt sinne ja koira viihtyy huoltoasemalla, koska siellä on ruokaa.

Kun seuraavalla viikolla yövyimme jälleen hyväksi koetulla parkkipaikalla, odottelimme että Paroni ilmestyisi tervehtimään. Ehdin jo huolestua, sillä kesti tovin kunnes tuttu koira istuskeli tuijottaen odottavasti matkailuautomme ikkunoihin. Kylläpä oli riemukas kohtaaminen, voi kun saisin Paronin jollain tavoin Suomeen ja löytäisin sille oman kodin. Valitettavasti en voinut ottaa sitä mukaan matkailuautoomme, jossa on jo kaksi haukkua.

Viikko hurahti nopeasti ja kilometrejäkin taittui yli 1300. Oli niin ihana viettää pitkään työparina toimineen ystäväni Annen kanssa kokonainen viikko jutellen, nauraen ja viinilasien ääressä unelmoiden. Seuraava tapaaminen sovittiin alustavasti jo ensi vuoden alkupuoliskolle Fugeen.

Siis jos matkailuautomme sinne saakka kestää. Aina sattuu ja tapahtuu, tällä kertaa pääosaa näytteli starttimoottori, joka päätti lopettaa toimintansa sopivasti sunnuntai-iltapäivänä Ohridin kylässä. Ei auttanut kuin soittaa jälleen Autoliittoon  ja pyytää apua. Tuo Plusjäsenyys on niin mainio juttu, onneksi on vielä kaksi apusoittoa käyttämättä tänä jäsenyysvuonna. Nytkin apu tuli nopeasti ja oli onneksi tosi pätevä ammattilainen. Ystävällinen mies korjasi vian kodin yhteydessä sijaitsevalla korjaamolla samana iltana, vaimo keitti kahvit ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Viikon kierros Pohjois-Makedoniassa, Kreikassa, Albaniassa ja Kosovossa näytti erilaisen Euroopan kasvot. Uskomattoman kauniita maisemia, hirveä määrä roskaa teiden varsilla, todella ystävällisiä ihmisiä, köyhyyttä ja menneiden vuosikymmenten menopelejä. Kottikärryt ovat yhä kovassa käytössä, samoin näkyi itse rakennettuja, mottorikäyttöisiä kärryjä. Ja tietysti aaseja, ne ovat näiden maiden ekologisimpia ajoneuvoja.

Autolautta Vloresta Italiaan oli kaikkea muuta kuin unelmaristeily. Viimeisiä vuosiaan seilaavalla laivalla oli muuten vielä jotain suomenkielisiä juttuja seinillä, taisi olla joku entinen Ruotsin lautta. Matka kesti pari tuntia enemmän kuin aikataulussa luvattiin ja olimme Italian Brindisissä vasta iltakymmeneltä. Seuraavalle laivamatkalle varustaudumme omin eväin, sillä ruoka-annokset olivat kalliita ja hävyttömän pieniä.

Mutta pikku kärsimyksistä viis, olemme nyt ihanassa Italiassa. Täällä on niin paljon koettavaa, ettei tiedä mihin auton nokkansa suuntaisi.

Ps. Jos lähdet lomalle Skopjeen, suosittelen lämpimästi yöpymistä Hotel Panoramika Design & Spassa. Kauniisti sisustetussa hotellissa on todella ystävällinen palvelu, siistit huoneet, kuntosali, sauna ja poreallas sekä herkullinen aamiainen.

Karavaanarihöppänät Kroatiassa

Nyt alkaa reissu olla siinä vaiheessa, että viikonpäivät pitää tarkistaa kalenterista ja vaatetus on kaikkea muuta kuin klassista tai tyylikästä. Meistä on tullut todellisia karavaanareita.

Neljän viikon roadtripin jälkeen olo on kuin entisellä lintulaudalla – ihan pihalla. Ajantaju on kadonnut ja päivät sulahtavat lepposaksi muistojen helminauhaksi. Yllättävää, miten vähän voi vuorokaudessa saada aikaan ja toisaalta, miten paljon ehtii samassa ajassa nähdä ja kokea auton ikkunasta tuijotellen.

Olen rikkonut kaikki rajani, mitä tulee tyylittömään pukeutumiseen. Suurimman osan ajasta olen kulkenut kukkaisissa muovikengissä ja vaatteissa, joissa pääpointtina ovat mukavuus, pehmeys ja joustavuus. Yöunet tapaavat venyä melkein kymmeneksi tunniksi ja elämä sujuu rauhalliseen tahtiin eteenpäin, samalla kun maisemat ja maat vaihtuvat. Tämäkö on nyt sitä downshiftausta?

Liikuntaa olen toki harrastanut kohtuullisesti. Kipeä tulehdus kantapäässä on estänyt juoksemisen, mutta olen tutustunut eri maiden kuntosaleihin. Edullisimpaan oli päivän pääsymaksu vain euron, kalleimpaan seitsemän euroa.

Viime viikonlopun jälkeen matka jatkui Unkarista huikaisevan kauniiseen Kroatiaan. Ensimmäinen yö sujui pohjoisessa Ogulissa rekkaparkissa, se on aina kuin laittaisi rahaa pankkiin. Tosin ei leirintämaksutkaan Kroatiassa päätä huimaa, alle kahdellakymmenellä eurolla saa turvallisen yöpymispaikan lisäksi sähkön ja wifin käyttöönsä. Ongelmana on vain, ettei tähän aikaan vuodesta monikaan karavaanarialue ole auki.

Kiitokset ystävälleni Tiinalle, joka liitti minut Facebookin suomalaiseen Karavaanarit ulkomailla -ryhmään, sieltä olemme saaneet hyviä vinkkejä matkantekoon. Esimerkiksi sen, missä voi Kroatiassa täyttää suomalaiset kaasupullot. Samoin saimme sieltä vinkin, että kannattaa yöpyä Omaksessa Autocamp Sirenassa. Se on ollut tähänastisen karavaanarielämämme kaunein yöpaikka. Auto oli parkissa korkealla kallioisella merenrannalla, mitkään kuvat eivät tee oikeutta näkymille. Sirenaa voi suositella myös sen ystävällisen palvelun takia. Isäntäväki piti meistä hyvää huolta ja varmisteli moneen otteeseen, että kaikki on kunnossa.

Ihan toisenlainen, mutta vieläkin vaikuttavampi karavaanarikohde on Dubrovnikista hiukan etelään sijaitsevassa Kuparissa. Löysimme sieltä avoinna olevan Camping Danijela Matkovica -leirintäalueen, joka sijaitsi kätevästi isoa kauppakeskusta vastapäätä. Harvoin sitä saa matkailuauton pöydän äärestä katsella kaupan ovelle.

Tämä leirintäalue on kuin aikahyppy menneisyyteen, huoltokatoksen suihkuissa on ovien sijaan tuulessa keveästi heiluvat verhot. Oli upea tunne peseytyä melkein ulkosalla, toki jonkin aikaa piti itseään karaista, että malttoi sammuttaa suihkun ja hipsiä sateessa läpi pihan matkailuautoon. Lämpöä on viitisentoista astetta ja öisinkin on ihanan lämmin, kuin Suomen kesäöinä. Ja linnut, en muistanutkaan kuinka äänekkäästi ne laulavat yöaikaan. Ihan samoin kuin vuosi sitten talvellla Fuengirolassa.

Tutustuimme 60 vuotta toimineen leirintäalueen nykyiseen emäntään Danijelaan ja saimme kuulla, kuinka suku oli menettänyt sodan takia rantahotellin ja miten ihmiset olivat joutuneet muuttamaan pois moneksi vuodeksi evakkoon kotiseudultaan. On se hurjaa, kuinka erilaisen elämän minun ikäiseni nainen on elänyt toisella puolen Eurooppaa, kun sota katkaisi kehityksen 30 vuotta sitten. Danijela totesikin, että kovat kokemukset ovat jättäneet jälkensä kaikkeen.

Sodan jäljet ovat edelleen nähtävissä lähellä sijaitsevassa armeijan entisessä Kuparin lomakylässä, jonka rauniot odottavat lohduttomana kunnostajaa. Korjaussumma on arviolta sata miljoonaa euroa. Viiden ison hotellin alue on hurja muistomerkki, toki edelleen tuhottuja rakennuksia näkyy eri puolella Kroatiaa.

Balkanin kautta kulkeva reitti on ollut hyvä opintomatka, uusia maita on syntynyt tänne vaikka kuinka monta. Tulleja ja tietulleja tuli matkan varrella niin tiuhaan tahtiin, että kerrankin ihmettelimme kun kysyivät kesken matkaa passeja: olimme tulleen huomaamattamme Bosnia-Hertzegovinan rajalle. No, tuli sitten silläkin maalla tallustelua hetkisen.

Montenegro oli siinä suhteessa yllätys, että vaikka maa ei kuulu Euroopan unioniin, siellä on valuuttana euro. Eikä sielläkään ollut ainutkaan leirintäalue avoinna. Meikäläisellä oli melkein rohkeus loppua, kun ajelimme pimeässä jyrkkiä vuoristoteitä. Loputtomalta tuntuvan matkan jälkeen saavuimme rannikkokaupunki Bariin, jossa parkkeerasimme auton muina miehinä hienostohotellin pysäköintipaikalle. Aamulla naapuriin oli ilmestynyt diplomaattiauto, joten olimme hyvässä seurassa.

Tänään oli vuorossa ensikosketus viikolla maanjäristyksessä kovia kokeneeseen Albaniaan. Maan pohjoisosa oli melkoinen kulttuurishokki, valtio näyttää olevan osittain vielä 1960-luvulla, kun katseli mopoja, aasivankkureita ja kaikkialla käypänä menopelinä olevia kottikärryjä. Niitä muuten usein työnsi nainen ja mies tepasteli johtotehtävissä vieressä. Roskia ja kulkukoiria oli järkyttävän paljon, vähän kyllä ihmetyttävät puheet uudesta nousevasta matkailumaasta. No, ehkäpä eteläisempi Albania näyttää ensi viikolla paremmat puolensa.

Päivän viimeinen rajanylitys oli Kosovossa. Tämän maan tullimies ei ollut turhan kohtelias, kysyi minulta englanniksi, että olenko väsynyt. Jaa no en, ehkä pitäisi vähän meikata tai jotain? Kosovon rajalla yllätti myös, että green card -vakuutus ei riittänyt. Piti ostaa 15 euron lisävakuutus autoa varten. Meillä oli kytiksessä erittäin edullinen kuntosalilla varustettu hotelli yhdessä pikkukaupungissa, mutta paikan päälle saavuttua huomasimme, että matkailuautoa on mahdotonta saada mihinkään parkkiin. Ei muuta kuin takaisin vuoristotietä isompaan kaupunkiin. Onneksi löytyi Prizren läheltä 24 tuntia auki oleva huoltoasema, jossa voi yöpyä.

On täällä Kosovossa todella edullista. Kaksi söi ravintolassa alle kympillä. Diesel maksaa 1,07 euroa/litra. Matkakilometrejä on tähän mennessä tullut mittariin vähän alle 5000.